Hiljaa heräilee...
Pari viikkoa on mennyt vain töitä tehdessä ja näyttelyn pystytyksestä toipuessa.
Tai ei se pystytys vaan ne viikot sitä ennen, kun vei koko taulukasaa lähtövalmiiksi viiva viivalta....kaikki 91 kuvaa plus se kaksi ja puolimetrinen Jättiläisen matkasauva-keppi....
Pikkuhiljaa vasta olen tajunnut että niitä on aika monta. Kuvia siis...
Melkein päivittäin olen käynyt katsomassa miten taulut jakselevat...hyvin. :)
Ja hyvää on ollut palaute, itse asiassa niin hyvää, että olen aivan hämmentynyt.
Ihmiset ovat kovasti tykänneet ja kertoneet, että tauluista huokuu voima ja positiivisuus.
Heh, ihanaa!
Niin pitikin olla, tai siis niin ajattelin, että ei niitä ohimennen muuten vaan huvikseen tehdä, vaan niihin ladataan niin paljon hyviä energioita kuin mahdollista
ja ilmeisesti sitä sinne on sitten tarttunut :))) Hih!
Kaksi viikkoa on vielä jäljellä näyttelyaikaa ja sitten perjantaina 3.2 puretaan.
Aika moni taulu jää palaamatta kotiin, muuttavat muualle asumaan.
Se tuntuu yhtaikaa hyvältä ja haikealta. Hyvältä haikealta, ei yhtään kurjalta haikealta.
Eilen oltiin ison ja partaisen kanssa siellä galleriassa töiden jälkeen
ja saatiin mieluisia vieraita, peikkoja Peikkolasta!
Kyllä, ihan oikea Isopeikko ....ja ihan ilmielävänä!
Jos olette joskus jostain syystä sattuneet ajattelemaan, että Isopeikko on varmaan tosi kiva niin voin kertoa, että yhtään ette ole erehtyneet!
Isopeikko on oikeasti kiva eikä vaan leikisti!
Peikko piirsi minulle kettuja ja nekin ovat nyt siellä näyttelyssä esillä, hiukan piilossa, mutta esillä jos osaa katsoa :)))))))
Nyt on lunta, niin paljon lunta, kaunista puhdasta lunta!
Nuorimman kanssa vähän meinattiin, että mitäs jos pidettäisiin joulu uudestaan,
kun nyt vasta näyttää joululta oikeasti.
Niin, miksei joulua voisi pitää aina silloin kun haluaa eikä vain kalenterin mukaan?
Voisihan kaikki kalenterit esimerkiksi taitella lennokeiksi ja lähettää tiehensä...
avaruusromun sekaan.
Niin kuin kaikki muutkin kahleet, varsinkin ne omia ajatuksia jämähdyttävät......
Hmmmmmm......
Nyt tämä menee kutomaan kauan keskeneräisenä ollutta villapaitaa, ei puutu enää kuin 1,5 hihaa.
Mukavaa tehdä käsitöitä välillä tuon ison piirtämisrupeaman jälkeen.
Tasapainottavat ja samalla ruokkivat toisiaan nuo puuhat.
Itse asiassa olen ajatellut nostaa ompelukoneenkin esille.
Tekee mieli tekemisiä joita voi käännellä ja katsella monelta puolelta.
15 kommenttia:
Aivan mielettömän upeita talvisia kuvia ja tuo ensimmäinen kuva Leosta on kuin taideteos;tuohan pitäisi laittaa kehyksiin;D
Kiva kuulla että näyttely on ollut menestys.Kiva että ihania kuviasi on päässyt uusiin koteihin,mutta ymmärrän myös sen haikeuden tunteen,joka tulee kun niistä luopuu.Harmi etten pääse näyttelyysi.Ja kiva kun tapasit Peikon:)
Ihania talvikuvia ja Leo on niin söpö. Meidän koira käänty tänään hämmentyneenä ovelta takas, kun ulkona sato vettä. Mitähän olis tuumaillut, jos olis ollut lunta.
Ja tosi mahtavaa, että positiivinen energia huokuu näyttelyssä ja leviää vielä moneen paikkaan sen jälkeen.
Saisinkohan itsekin nyt ompelukoneen esille, jos säkin niin kai mäkin sitten. ;)
Ihania kuvia ja Leo on se aina ihana koiruli!
Ja että näit ihan oikeia Isopeikon, kerro nyt edes senverran, kumpi hän on, naaras, vai koiraspuolinen, kun en edes sitä tiä!
Mutta sen uskon, että varmasti hän on ihana ja kiltti ihminen, isopeikko!
Ja kutoa onkin niiiin kiva, siittä mäkin tykkään tosi paljon nykyään!
Kiva kuulla, että näyttely on onnistunut kaikin puolin. Kyllä noita tauluja onkin melkoinen määrä.
Onko tuossa sivupalkissa niitä näyttely tauluja, ne on kauniita ja niin värikylläisiä.
Voi miten hienoa että näyttelylläsi menee hyvin!! Tuo eka kuva Leosta on niiiiiin hieno!
Yaelian, juu nyt on lunta ja paljon ja kaunista se on!
Leo tykkää kun tassujen alla on pehmeää eikä vain teräviä hiekotushiekkoja. Olisi ollutkin kivaa jos olisit päässyt näyttelyyn, mutta ei haittaa, tulet vaikka sitten meille kuvia katsomaan seuraavalla Suomen-reissullasi :)
Itkupilli, jees, ompelukone esille! Mitä jos tehdäänkin meidän blogeista hetkeksi rättiblogit heh!
Harakka, sain toisen hihan jo valmiiksi, huomenna ehkä se toinen sitten. Kutoessa saa antaa ajatusten soljua hissukseen omia ratojaan, se on aika rauhottavaa.
Pahus, unohdin kysyä Peikolta sitä naaraskoiraspuolisuutta! Oli se niin turkki takussa lumipaakkuja roikkuen, kun oli metsien läpi kömpinyt tänne kaupunkiin. Ei siitä oikein selvää saanut että kumpi. Ja toisaalta siinä hetkessä oli niin mukavaa olla että ei sillä tiedolla olisi ollut mitään merkitystäkään. Sitten se pelmahti ulos ovesta lumi pöllyten ja lähti hoitelemaan peikotushommia. Jätti meille lämpimän sylillisen taikaa :)
Tarja, kyllä, sivupalkissa on aika monta näitä uudempia, ovat nyt siellä näyttelyssä esillä. Oli siinä aikamoinen muodonmuutos tilassa, kun meitä odotti ihan tyhjät valkoiset seinät ja sitten niille kiipesi kuva toisensa jälkeen.
Anna-Mari kiitos, olen tosi iloinen ja onnellinen että ihmiset ovat tykänneet. Kannustaa jatkamaan harjoituksia :)
Juu, Leo on oikein valokuvauksellinen jos vaan malttaa olla paikoillaan hi hi!
On aikomus mennä ensi viikolla katsomaan näyttelyänne. Minulle on tullut nyt oman pystyttämisen jälkeen bloggi. Ei liiku mihinkään. Ei ainakaan oikeaan suuntaan. Meinasin yrittää piirrosmaista, mutta ei , ei sitten millään (taisin haukata väärästä päästä).
Minäkin virkkailin tuossa ja ompelulistan värkkäilin, kun sitä ompelemista olisi sitä ja tätä. Mutta täytyisi se bloggi ensin haihduttaa. En vaan tiedä millä. Ehkä se sitten lähtee ja tulee jälkijunassa :D Se oman näyttelyn pystyttäminen on aikamoinen juttu! Sinulle jo tutumpi. Minä menin ja otin kurssin ja nyt ei synny, ei niin mitään. Olisi pitänyt osata olla vaan. Ainakin niin kauan kun näyttely on pystyssä. Ehkä sen jälkeen tulee taas jotain jälkeä.
Niinhän se on, että joulu on silloin, kun siltä tuntuu. "Helmikuussa, kun jäät lähtee"
t.Paula
Voin uskoa, minkälaisen taianomaisen tunteen se peikko sinne teille jätti!
Voi ihana karvanen peikko!Hi!
Mäkin tästä pian taas meen jatkaan puikkoilua!
Totean kuten Jael, että tuo eka kuva on kuin taideteos...ehkä ensivuoden joulukortti. Kun tekee omista valokuvista, maksaa noin 70 senttiä kappale ja on persoonallinen.
Ei mikään ihme, että taulu jos toinen jäi palaamatta kotiin.
Tällaisesta lumesta tykkään: ruudun takana upeissa kuvissa...
Ihan hyvin voitte viettää uudestaan joulun jos siltä tuntuu. Itse vietin kauan sitten taatusti vuoden ensimmäiset pikkujoulut juhannuksena. Joululaulut soi ja piparkakut tuoksuivat porraskäytävään. Tonttulakkipäiset kaverit hämmästyttivät naapureita. Oli kuulemma yksi hieman hoiperteleva vastaantulija tokaissut ystäväni nähdessään, että "nyt taisi mennä pitkäksi" ;O)
Ihanaa, että näyttely on ollut myynnillisestikin menestys!!! Sen tiesin, että siitä tulisi muutenkin menestys!
En ole vielä saanut lähdettyä galleriaan. Huonompi vaihe menossa, estää tuota ulkona liikkumista, valitettavasti. Mutta toivon, toivon, että ehdin ennen 3.2.
Peikkoja on varmaan ihanaa halata!
Paula, joskus tai oikeastaan melkein aina se auttaa että on vaan...sitten se kyllä lähtee taas kulkemaan kun aika on.
Harakka, niinpä, oli mukavaa nähdä ihan oikeita peikkoja :)
Leena, joko teille sinne oli se sheltti tulossa milloin?
Heljä, voi että mikä juttu! ajatteliko se hoipertelija muuten että teillä oli mennyt pitkäksi vaiko itsellään ????
:D
Susu, juu saa ainaskin niitä materiaalikuluja ja semmosia hiukan takaisin, tosi kiva!
Koita ehtiä tulla, ilmoita, tulen vastaan tai haen ja olen mukana! Ja juu, peikot oli hyviä halattavia :)
Siellä näyttelyssä peikko oli ihan pörhöllään koko ajan kun se seikkaili Johannan kuvissa. Ne kertoivat sille paljon tarinoita, sellaisia jotka olivat ihan uusia ja hienoja, joitain tuttuja ja muutaman kerrassaan riamukkaan.
Johannan kuvat ovat oikeasti sellaisia, että niissä voi olla niiden tarinan mukana, istua kuvassa kuuntelemassa vaikka Äiti-Maan laulua tai taulussa asuvien elukoiden jutustelua. Yhdessä taulussa piäni lintu tuli istumaan peikon viereen ja lauloi siihen kesän niin että peikon hännästä suli kaikki lumi ja taulussa kukkaset alkoivat kukkia.
Peikon miälestä Johannan tauluihin kannattaa mennä. Niistä hyvää mieltä mukaansa. Joissain tosin saattaa olla mukana peikon karvojakin. Ne kyllä ovatluvanneet olal kiltisti eikä yhtään kutittaa ketään.
Leo on hiano koera. Peikolta sille rapsutus ja Johannalle pitkä ja paksu kiitos ja kuusi pientä mutta ketterää kiittiä :) Sillä oli hyvä.
Niin se taitaa olla! Hei muuten, kai ne kaikki työt on vielä näyttelyssä, vai onko ostajat jo vieneet ne, vai saavatko vasta näyttelyn jälkeen? ..tahtoo nähdä kaikki! :)
t.Paula
Peikko, arvaa mitä, kyllä sinä olet kuullut ihan oikein, ne linnutkin kuvissa laulaa. Minä tiijän koska ne tekee sitä aina silloin kun niitä piirtää. Heti kun värjää linnulle nokan niin se alkaa laulaa ja arvaa mikä mekkala joskus on ollut kun kuvassa on monta lintua!
Äiti Maan kanssa voi jutella, me ollaan juteltu monta kilometriä.
Paula, siellä ovat, uudet omistajat saavat taulut sitten näyttelyn päätyttyä.
Lähetä kommentti